Aurinko nousee on kastetta maassa. Aika on herätä, nousta ja lähteä. Kohdata ystävä kallehin. | Ei ollut lapsemme tänne luotu maailman virtojen vietäviin, vain taivaan lainaksi meille suotu ja siksi muuttikin taivaisiin. | |
Ei herra jätä lastaan milloinkaan. | Enkeli pieni ja valkoinen tuli mukanaan lämpö taivainen. Tarttui käteen lasten pienten lapset mukanaan taivaaseen vieden. | |
Et ole unessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellossa, olet henkäys rakkaasi poskella. | Hentoinen oli elämän lanka, taivaan tuulet siihen tarttui. Sinut kuljetti kotiin taivaiseen, luokse pienten enkelten. Siellä kulkusi jatkuu vaan, täällä me sinua kaivataan. Tuulessa kuulemme äänesi, taivaalla näemme tähtesi. Kuivaamme kyyneleet, kohta nähdään lapseni, enkeli kultainen. | |
Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti. Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti. Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti, nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti. | Hiljaisuuden äärelle sä miksi käyt näin varhain. Ain sydämissäin sinusta säilyy muisto parhain. Hyvä Paimen rakastaa pientä, pientä karitsaa. Kantaa kunnes laskee sen, helmaan Isän taivaisen. | |
Helmassa hellän paimenen, hyvä olla lapsosen. | Hellä on äidin syli, se vaikka tyhjyyttään huutaa. | |
Hän oli ainoa tähti, ainoa kauneus, riemu ja rikkaus elämäni taivahalla. | Hän hentoinen vain kevyt oli kosketus. Hän ikuinen syvälle painunut menetys. | |
Hyvä paimen johdattaa pientä, pientä karitsaa kantaa kunnes laskee sen helmaan isän taivaisen. | Hän oli meille laina taivahasta, hän kotiin oikeaan on mennyt vasta | |
Isä Taivaan, katso lastas, joka palasi luoksesi. | Ikuinen lepo pilvessä lapsuuden maassa niityllä poutapilvien alla lähellä kotia täältä en enää lähde. Ikinä! Lassi Nummi | |
Jeesus, ystävä lapsien ota syliisi pienoinen | Isä Taivaan, katso lastas, joka palasi luoksesi. | |
Ja usko, äiti, niin hyvä olla, enkelten kanssa leikkiä taivaan vainiolla. | Joskus ehkä ymmärrän miksi näin, syli tyhjänä, taipuneena, allapäin. Enkeliksikö sinut tarkoitettiin vaan suojelemaan heikkoja tämän maan? Minä nyt voimia vailla,tunnoton Tulethan uniini lapsi auringon? | |
Jätti jäljen ihanan, kaaren kauniin loistavan, lensi syliin Jumalan. | Jossain kaukana soi laulu hiljainen, sanaton. Vain sydän sen kuulla voi - niin lähellä enkelit on. | |
Katkesi pienen linnun lento, sävel jäi - se heläjää. | Kauneimmilla lapsilla on siivet valmiina. Heidän ei kuulukaan astella päällä maan. Älä ole pahoillasi, vaikka enkelin syliisi saitkin, sen kauneudesta ei muu maailma pääse nauttimaan. Mutta sinä sait, sait etuoikeuden enkeliä katsella, rakkaudella saatella. | |
Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin näethän meidät päällä maan. Me täällä alhaalla hiljaa aivan, sun tähteäs kirkasta seurataan. | Kevyt, autuas, pieni aivan, enkeli viaton, joka jälkeen leikkinsä vaivan nukkunut on. | |
Käyt enkeli vierelläs taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua tunne taivaantiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. | Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden, kiitos vuosista jälkeen sen. Sua kaipaan aina, veli kultainen. | |
Kevyt, autuas, pieni aivan, enkeli viaton, joka jälkeen leikkinsä vaivan nukkunut on. | Kukkanuppu, kultakerä, isän, äidin silmäterä - tuuti tuu, matkataan höyhensaarten valkamaan. | |
Kuunsäde tarttui sun untesi leijaan, nukkua saat sinä tähtien heijaan. | Lapsen, jonka Herra antoi, Herra otti luoksensa. Herralla on kädessänsä syntymä ja kuolema. Jeesus, seiso vierellämme kun niin vähän ymmärrämme teitä pyhän Jumalan alla murheen vaikean. Lapsonen pieni, kuin tuomenkukka sulki jo silmänsä, kultatukka. Ei ole montaa niin onnekasta, saada hetkisen rakastaa enkelilasta. | |
Lasken matkaan leijan kauneimman. Se saa lentää tuulien teitä, toivo nousee: Anna rauha, varjele meitä. | Lepää rauhassa, tuulen kehdossa, tuoksussa kesäisen maan. | |
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois sä kättäsi enkelin kädestä pois. | Lähetin lapseni elämään kuin laivan merelle. Ompelin purjeet, neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan – mutta tuulille en voinut mitään. | |
Niin lähdit enkeli kultainen, luo taivaan omien enkelten. Ota syliisi, Isä taivainen, nyt lapsemme pienoinen. | Niin isä siunaa lastaan, syliis ota hänet vastaan. | |
Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen. Nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin. | Nuku lapsoseni, aurinkokin käy jo yön verhon taa ja jättää tähdet pienet lepoasi valvomaan. | |
Oli olemus vilkas ja valoisa, oli tunteemme lempeä, syvä, oli elämäsi lyhyt ja arvokas, on muistosi kirkas ja hyvä. | Olen hattara pilven ja kukkanen maan, olen lintunen sinisiipi. Mua kutsuu kerran enkelten maa | |
Olen kimallus tähden, olen pilvenlento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. | Olit niin kuin tähdenlento, lapsukainen, pieni hento. Valon loit sä kotihimme, ikikaipuun sydämiimme. | |
Olit niin kuin tähdenlento, pienokaisemme, hauras, hento. Jäi susta muisto sydämiin ja silmät täyttyvät kyyneliin. | On lastattu laiva kultainen, sen kyytiin pääsee jokainen, ken viattoman sai sydämen, on lapseni kyydissä jo sen. | |
Ota syliisi, Isä Taivainen, ota lapsemme ainokainen. Ole hänelle hyvä ja hellä, pidä povella lämpöisellä. | Pienoiseni, tummatukka, olit äidin kevätkukka. Uini unta rauhaisaa, unta, unta valkeaa. | |
Pois kulki kultainen elämä. Äidin ilo, Isän toivo, isoäidin silmäterä. | Rakas lapsi pienoinen, nuku suojassa taivaan enkelien. Enkeli uneen tuudittaa, enkeli lasta lohduttaa. | |
Rakas lapsemme pienoinen, nuku suojassa Taivaan enkelien. Enkelit uneen sinut tuudittaa, enkelit meitäkin lohduttaa. me tiedämme, et ole siellä yksin. Kuljet sielläkin, lapsemme, käsityksin. | Sun kuvasi, lapseni kultainen, mä kätken pohjahan sydämen, elon polkuja täällä kulkeissain sua muistelen siunaten, rakastain. | |
Sun poskesi nukka, suloinen unen kukka, ripset poskille taipui, elämä hento haipui. | Siellä on polut tasaiset astua. Siellä ei silmät voi kyyneliin kastua. Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot. Siellä on pehmeät nukkua kehdot. | |
Sinne toivon siivillä jo sydän pieni lennä! Siellä kun on kotomaani, sinne tahdon mennä. | Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. | |
Syliin pieni suljettakoon, liehutelkoon häntä hiljaa unen maahan uinumaan, unettaren syliin suureen. Rakkaallemme linnun siivet lentämähän, liitämähän, tähtiä tavoittamahan. | Sä olit äidin armas ja isän kukkanen, sä olit Herran lahja tääll’ ajan lyhyen. | |
Sä olit lapsi valon kartanoiden ja täällä vieras vaan. | Taatusti hän kuulee. Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa. Ehkä hän on nyt onnellinen, ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan jäädä meidän elämäämme pysyvästi. Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita, vain läpikulkumatkalla. | |
Tuonen lehto, öinen lehto! Siell´ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan. – Aleksis Kivi – | Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa | |
Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan. Täytyy taittaa taival matkaa, vaikken tietä tunnekaan. Siellä missä toisiansa aallot vievät tansseihin, siellä, veden loiskinassa, siellä olen minäkin. Siellä, missä korkealla siintää pilvi sulavin, siellä, sinipilven alla, siellä olen minäkin. Avara on taivaan syli. Tuulen teitä purjehdin. Pääsky lentää pääsi yli, siinä olen minäkin. Älä pelkää. Tulen kyllä. Tulen kyllä takaisin. Iltatuulen hyväilyssä: siinä olen minäkin. | Äiti älä itke! Minä nukuin vaan. Siinä nukkuessani uni muutti vain muotoaan. Äiti älä itke! Pois aika katoaa: sinun sydämessäsi ikuisesti elää saan. Äiti älä itke! Näkemiin vain sanotaan. Tiedäthän että joskus me vielä tavataan? Äiti älä itke! En yksin olekaan. Rajan ylitse minut saattoi kaunis enkeli helmoissaan. |
Kukka-Tuire Oy,3002026-4
Hautausmaantie 30 20720 Turku, kukka-tuire.fi puh:022360176
Kukka-Tuire Verkkokauppa
Nämä toimitusehdot koskevat kaikkea asiakkaille TOIMITETTAVAA MYYNTIÄ tilaustavasta riippumatta. Tilaustapoina voivat olla mm. puhelin-, internet-, sähköposti- ja myymälätilukset.
Kaikki kukkatoimitukset tapahtuvat Kukka-Tuiren tai yhteistyökumppanien kautta. Toimittava liike sijaitsee yleensä samalla paikkakunnalla kuin missä kukkien vastaanottajakin on. Toimituksista veloitetaan toimitushinnaston mukainen maksu. Toimitusmaksun suuruus vaihtelee toimitusalueen mukaan. Yleisimmin maksu on 8,50-25€. Kukka-Tuire pidättää oikeuden peruuttaa tilaus, mikäli vastaanottajan osoite on kaukana lähimmästä toimipisteestä, eikä tilaajan maksama kuljetushinta riitä kuljetuksesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen. Tällöin maksettu hinta palautetaan asiakkaalle.
Sivuilla näkyvä tuotevalikoima on esimerkin omainen. Kaikki tuotteet valmistetaan aina tilauksen jälkeen eikä niitä ole valmiina varastossa. Tuotteiden ulkonäössä ja sisällössä on eroja koska paikallinen ja sesonkiluontoinen valikoima voi vaihdella suurestikin. Toimittava kauppias pyrkii aina valmistamaan tilatut tuotteet tuotekuvien mukaisesti. Huomioitavaa on, että mikäli vastaavaa tuotetta ei ole varastossa korvataan tuote automaattisesti vastaavan hintaisella muulla tuotteella.
Hautavihot, surukimput, suuret onnittelukimput ja erikoistyö tilaukset täytyy olla tilattuna edellisenä päivänä klo 12:sta mennessä. Jos tarvitset tilauksen lyhyemmällä toimitusajalla, tulee sinun soittaa Kukka-Tuire:n toimipisteeseen puh: 02 2360176 ja sopia asiasta erikseen.
Arkisin ennen klo. 15:00 tehdyt tilaukset toimitetaan perille samana päivänä Turun seudulla.
Iltaisin, viikonloppuisin, juhlapäivinä ja kuluttajaosoitteisiin, emme voi taata toimitusta tiettynä kellonaikana. Erityistilaisuuksiin kuten hautajaisiin toimitamme tilaukset toivomananne aikana. Toimitusaikaa ei voida vahvistaa. Toiveenne pyritään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan. Toimitusajat eivät ole voimassa suurina juhlapäivinä (esim. Äitienpäivä). Kuljetuksia saatetaan jaksottaa jo edelliselle päivälle eikä toimitustakarajoja kyetä välttämättä noudattamaan. Kukka-Tuire voi halutessaan soittaa vastaanottajalle sopiakseen toimitusajasta. Näin menetellään usein silloin kun toimitusosoite on etäällä toimituspisteestä. Kontaktointivelvollisuutta ei kuitenkaan ole, ellei siitä ole erikseen maksettu. Määräaikaan mennessä tehdyt tilaukset toimitetaan viimeistään juhlapäivän aikana. Määräajan jälkeen saapuvat tilaukset toimitetaan vastaanottajalle seuraavan arkipäivänä tai heti kun se on mahdollista.
Asiakas vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta. Kukka-Tuire Oy ei ole vastuussa asiakkaan antamien mahdollisten virheellisten tietojen kuten osoitteiden ja ovikoodien, puutteellisten/virheellisten puhelinnumerojen hänelle aiheuttamista haitoista eikä vahingosta. Mikäli tuotetta ei voida toimittaa perille virheellisten tietojen vuoksi, ei Kukka-Tuire palauta tuotteen ja kuljetusten hintaa asiakkaalle, eikä korvaa asiakkaalle tai kolmannelle osapuolelle aiheutunutta vahinkoa. Kukka-Tuire tai mahdollinen yhteistyökumppani eivät vastaa välillisistä vahingoista.Kukka-Tuirella ja yhteistyökumppanilla on oikeus kieltäytyä vastaanottamasta tilausta, jossa ei ole vastaanottajan matkapuhelinnumeroa.
Asiakkaan antamat tiedot pidetään luottamuksellisena, eikä niitä luovuteta eteenpäin. - Tilausvahvistus toimitetaan automaattisesti tilatessa annettuun sähköpostiosoitteeseen. - Tilausjärjestelmästä (nettikaupasta) jätetty tilaus astuu voimaan vasta kun kauppasumma on kokonaisuudessaan maksettu. Laskutusta käytettäessä kaikkien erääntyneiden laskujen tulee olla maksettu, ennen uutta toimitusta.
Maksaessasi tilauksen luotto- tai pankkikortilla hyväksyt samalla Checkout.fi:n maksuehdot, jotka löydät
linkistä: https://www.checkout.fi/ehdot-ja-sopimukset/maksuehdot
Mikäli kukkien vastaanottaja ei ole paikalla kukkia toimitettaessa yritetään vastaanottajaa tavoittaa puhelimitse tai tekstiviestillä, kukat jätetään tällöin yleensä oveen tai naapuriin. Mikäli asiakas on antanut luvan jättää kukat oveen vastaa hän myös kustannuksista, joita lähetyksen katoamisesta aiheutuu. Kylmällä ilmalla ei kukkia voida jättää ulos. Tällöin kuljetus palautuu kauppiaalle. Kuljetusta tilatessaan maksaa tilaaja yhdestä toimituksesta näin ollen kukat toimitetaan vastaanottajalle samaan hintaan vain kerran. Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta eikä kukkia voida jättää oveen tai toimitus epäonnistuu virheellisten tai puutteellisten tietojen vuoksi voi toimittava kauppias halutessaan pyytää asiakasta noutamaan kukat liikkeestään. Toimittava liike voi myös olla yhteydessä tilaajaan tai vastaanottajaan sopiakseen uusintatoimituksesta. Mikäli toimitus ei ensimmäisellä kerralla onnistu on uusintatoimitus aina maksullinen. Kuljetusmaksu ei sisällä puheluja tai asiakaskontaktointeja vastaanottavaan asiakkaaseen. Toimittava kukkakauppias ei ole velvollinen selvittämään kukkien vastaanottajan läsnäoloa toimitushetkellä. Mikäli tilaaja edellyttää, että läsnäoloselvitys tehdään, kyse on maksullisesta lisäpalvelusta. Tätä lisäpalvelua voi tiedustella myyvästä liikkeestä. Läsnäoloselvitystä ei voi tilata internetin kautta tehtäviin tilauksiin. Selvitystyön suositushinta on 10€.
Toimitusajasta ei pääsääntöisesti voi sopia etukäteen. Teemme kaikkemme että kukkatoimitus onnistuu sovittuna päivänä. Kukkatoimittajalla on kuitenkin oikeus joissain tilanteissa sopia toimitusajasta etukäteen suoraan kukkien vastaanottajan kanssa. Tällöin tilaajan suunnittelema yllätysmomentti saattaa epäonnistua. Toimituksesta sopimiseen vastaanottajan kanssa on useimmiten syynä tilaajalle/vastaanottajalle koituvien kustannusten minimointi. Esimerkiksi toimitusosoitteeseen saattaa olla pitkä matka, eikä kukkia voida ilman lisäkustannuksia toimittaa kahteen kertaan, syynä voi olla myös esimerkiksi huonot sääolot eikä kukkia ei voda jättää ulos tai yrityksiin tapahtuvissa toimituksissa saatetaan selvittää mm. aukioloajat tai vastaanottajan paikallaolo. Edellä mainitut sopimiset tekee aina toimittava kauppias tilanteen mukaan. Siihen ei toimittajaa velvoiteta eikä palvelua voi erikseen tilata. Päätöksen toimituksesta sopimisesta tekee aina kukkapaketin toimittaja.
Mikäli haluat maksaa Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla, Kukka-Tuire Oy toimii ainoastaan tuotteiden ja palveluiden markkinoijana ja lisäksi se tai sen alihankkija toimittaa tuotteet ostajalle. Reklamaatioista vastaa Suomen Verkkomaksut Oy. Suomen Verkkomaksut Oy toimii Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa tuotteen myyjänä ja kauppa syntyy asiakkaan ja Suomen Verkkomaksut Oy:n välille. Myyjän vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Suomen Verkkomaksut Oy on myös maksun saaja.Suomen Verkkomaksut Oy, y-tunnus: 2122839-7Ohjelmakaari 10, 40500 JYVÄSKYLÄPuhelin: 0207 181830
Kukille annetaan tuoreustakuu. Mikäli laatu ei vastaa odotuksianne, on tuotteesta reklamoitava välittömästi toimituksen jälkeen. Koska kukat ovat elävää materiaalia, ei myöhässä saapuvia reklamointeja voida huomioida. Mahdolliset huomautukset, jotka kohdistuvat tavaran laatuun tai toimitukseen on tehtävä välittömästi toimituksen tapahduttua Kukka-Tuirelle, 02 2360176. Mikäli tuotteessa on toimittajasta johtuva laatuongelma toimitetaan vastaanottajalle uudet kukat veloituksetta. Tavarantoimittaja ottaa tällöin aiemmin toimitetun tuotteen takaisin. Mikäli kukkien vastaanottaja ei anna hänelle toimitettua viallista tuotetta takaisin ei Kukka-Tuirella tai yhteistyökumppanilla ole velvollisuutta toimittaa uusia kukkia, koska laatuvirhettä ei voida todentaa.
Jos syystä tai toisesta haluat peruuttaa tilauksesi voit tehdä sen vuorokautta ennen. Tällöin peruutuksista veloitetaan 8€ kulut. Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista laskutetaan aina todelliset kulut, yleensä koko tilauksen hinta. Maksupalautukset tapahtuvat käytetyn maksuvälineen mukaisesti. Luottokorttiostot hyvitetään luottokortille, pankkimaksut pankkitilille jne. Tuotteet valmistetaan aina asiakkaan tilauksesta ja toivomusten mukaisesti, eikä tuotteita pystytä myymään edelleen ilman huomattavia tappioita, tuotteilla ei näin ollen ole kuluttajasuojalain mukaista palautusoikeutta.