Muistolauseita saatesanoiksi

Ikävöiden
Jumalan rauhaa
Jälleennäkemisen toivossa (uskossa)
Kaikesta kiittäen
Kaipauksella
Kaipauksella muistaen
Kaivaten
Kaivaten sinua äiti (isä)
Kiitollisina kaivaten
Kiitollisina muistaen
Kiitollisena äidille (isälle)
Kiitos äiti (/isä) suuresta rakkaudestasi
Kiittäen
Kiittäen ja kaivaten
Lepää rauhassa
Muistoasi siunaten
Muistosi säilyy aina
Olet aina sydämessäni
Pohjattomasti kaivaten
Rakkaudella
Rakkaudella ja kaipauksella muistaen
Rakkaudella kaivaten
Rakkaudella muistaen
Rakkaudella äidille (isälle)
Sanomattomasti kaivaten
Suunnattomassa surussamme
Suurella rakkaudella
Sydämiimme kätkien
Sydän surua täynnä
Syvästi kaivaten
Syvästi surren
Viimeinen tervehdys
Äidin (isän) muistolle
Äitiä (isää) muistaen

Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.

Olit toivossa päästä
viel´ kotihin kerran,
mutt´ matkasi johti luo Herran.

Emme arvanneet aamuna kesäisen,
että on päiväsi viimeinen.

On Luojan kädessä ihmisen tie,
hän matkamme määrää
ja perille vie.

Herra anna meille tyyneyttä
hyväksyä asiat,
joita emme voi muuttaa.


Herra on antanut meille elämän.
Hänen kädessään
on myös lähtömme hetki.

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.

Herra, sinun kämmenelläsi on
väsyneen hyvä levätä ikuisesta ikuiseen.

Herra, Sinä katsot ajan
milloin väsynyt levon saa.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Hän, joka antaa surun,antaa myös lohdutuksen.
Ihminen on kuin tuulen henkäys,
hänen päivänsä kuin pakeneva varjo.
(Ps. 144:4)

Ikirauhan kutsu kulki,
tuuti uneen uupuneen.
Taivaan Isä hiljaa sulki
silmät siskon väsyneen.

Ilta on tullut, Luojani,
armias ole suojani.

Jumala ei koskaan sulje ovea
aukaisematta toista.

Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen. Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

Jumala näyttää minulle tien sumusta
auringon sädehtivän kehrän luo.
(Edith Södergran)

Jätti jäljen ihanan,
kaaren kauniin, loistavan,
lensi syliin Jumalan.

Kaikella on aikansa,
mutta ihminen ei tunne
Jumalan asettamia aikoja.

Katsoi Herra ajan täyttyneen,
kutsui luokseen väsyneen.

Kaunis on kuunnella
kutsua Luojan,
nukkua pois, kun jo uupunut on.

Kevyesti kuin perhonen
laskeutuu kukkaan,
kevyesti laskeutui Luojan käsi
ja pyyhki pois tuskan.

Kätes voimakas turvaksi anna,
kun uuvun, nosta ja kanna,
ikirauhaan kerran vie.

Levolle laske Luojani,
armias ole suojani.

Luoja kauan valmisti viljaa
vuosi vuodelta verkalleen.
Nyt enkelit kypsän lyhteen vei elämän Herralleen.

Luoja päättää päivistämme,
tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen hän kutsuu luo.

Minun päiväni olivat jo kirjoitetut
kaikki sinun kirjaasi,
ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.
(Ps. 139: 16-)

Niin hiljaa enkeli kulkua johti
elon virran valkeita rantoja kohti.

Niin lyhyt askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja
välillä taivaan ja maan.


Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää,
lepää Jumalan kämmenellä.

Oi Herra, sä korkeaan kirkkautees
meidän uupunut rakkaamme vie.


Oi taivaan Isä rakkahin
lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin ja turvallisin
ikirauhaan luoksesi kanna.

On aika silmät sulkea
ja lepoon painaa pää.
Herran käsi siunaava sun otsallesi jää.

On arvaamaton elon retki,
ei tiedä mitä huomispäivä tuo.
Ei ole tiedossamme lähdön hetki,
on tyydyttävä mitä Herra suo.

On Jumalan kädessä ihmisen tie,
Hän matkamme määrää ja perille vie.

Kun haihdut tuuliin,taas mereen tuovat sinut tuulispäät.

On kädessä kulku kohtalon.
Tahtosi, Isä, tapahtukoon.

On luonain Hän, kun jätän tämän maan
ja Isän kotiin mä muutan ihanaan.


On lähdön hetki saapuva,
se kaikki kohtaa kerran.
Vaan milloin, millä tavalla,
se tiedossa on Herran.

On pursi irronnut maan laiturista,
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.

Samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä,
samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.
(2. Kor. 1:7)

Sinessä lintu liitää - pilviä tuuli tuo
kera kaipausten - kiitosten siivin,
siirrymme Jumalan luo.

Sinua, Herra, kiitän elämästä,
päivistä menneistä ja myöskin tästä.
On kädessä kulku kohtalon.

Soi hiljaa surun kannel.
Niin pieni eessä Luojan
on täällä ihminen.

Soi temppelin kellot hiljaa,
Elon Herra on niittänyt viljaa,
surun tuonut on tullessaan.

Sun suojassasi, Jumala,
mä olen aina turvassa.
Yöllä sekä päivällä
sä olet aina lähellä.

Suojaavat siipes, Jeesus,
mun päälleni levitä.

Suuri oppaamme tuntevi kyllä
joka ikisen askeleen.
Hänen kätensä meillä on yllä,
kun kutsuvi kirkkauteen.

Viheriäisille niityille Hän
vie minut lepäämään.
(Ps. 23:2)

Taivaan enkelten kyliin
sinut luotamme lähetettiin.
Pyhän Jumalan suureen syliin,
käsiin helliin ja rakastaviin.

Ylitse elämän,
ohi kuoleman rajan,
Jumala vienyt on vaeltajan.

Aamunkoitosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.
 

Rauha, joka käy yli ymmärryksen,
kuulee ja antaa sinulle rauhan.

Jokainen päivä
on yhtä lähellä ikuisuutta.

Kun pitkän elämän saa
voi rauhassa nukahtaa.
Kun kaikki on valmista,
tehty työ, on edessä rauhaisa yö.

Lepoa ja rauhaa
poisnukkuneelle.

Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee -
vene hiljaa satamaan saapuu.

Minne meri ja taivas kantaa,
minne aalto ja tuuli käy,
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämelles lempeän rauhan suo.

Olen siirtynyt
vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen,
lähellenne jään.

Tallentakaa menneen
parhaat muistot,
muiden olla antakaa.

Kuin ennen voimissani
te minua muistakaa.

On ajaton avaruus,
arjesta irronnut ikuisuus.
On rauha, hiljaisuus.

On lempeä levonmaa,
unen kaarisilta sinne johdattaa.

On maa,
johonka kaikki polut katoaa.
On rauhan maa.

On siellä ikuinen kesän maa,
sydän uupunut levätä saa.

Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.

Sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.

Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho,
hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.
Kun tuuli käy hänen ylitsensä,
ei häntä enää ole.
(Psalmi 103)

Kauneinta on hämärtyessä illoin.
Kaikki taivaan rakkaus on silloin
kerääntynyt valoon tummuvaan.

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti.
(Eino Leino)

Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkee kukkaan
ja ehtoolla leikataan.
(Mika Waltari)

Meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon.
On muuton aika.

Niin kuin muuttolintusen tie
taivasta kohti matka vie.
(Hilja Haahti)

Niin lempeänä leviää hiljaisuus,
niin säteilevänä taivaan avaruus. 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.

Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

Suru on se miten me
muistamme ilon.

Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet.

Taivaan linnut, tuulet maan
seuraksesi sinne saat.

Kipua sä tunne et,
hiljaisuutta kuuntelet.

Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk´ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(Eino Leino)

Murheeseen lohtua tuo muistosi kaunis ja valoisa.

Nuku hyvin,
sydämissämme on asuntosi.

Nyt nukut ikiunta,
rauhallista, tuskatonta.

On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät
kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.

Hyvän ihmisen muisto
miten mieltä se lämmittää.

Miten aina sen soinnusta sieluun
sävel pieni soimaan jää.

Kaikki elon siteet kerran katkeaa,
muistojen kauniit kiteet ainiaaksi jää.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.

Elämän päivien ketju on kallis,
helmist´ ei yhdenkään kadota sallis.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

Murtuu elon siteet, kaikki häviää.
Muistojen kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.

Niin äkkiä voi eron hetki tulla,
hetkellä jota ei voi aavistaa.
Jää muisto meille elämän,
jää rakkaus kiitollisuus.

Niin aikaa mennyttä katselen
ja polkua yhteistä muistelen.
Oli kukkia varrella polun sen,
ilon, onnen sekä myös murheiden.
Niistä kaikista sidon seppeleen,
rakas, sinua kiittäen, kaivaten.

Oli päiviä kauniita onnellisia,
oli päiviä tuskan täyttämiä.
Kaikki ne muistoissa yhteen liitän,
sinua kaivaten kaikesta kiitän.

Päivä kun nousi, niin sammui tähti,
mukaan sen rakkaamme lähti.
Muiston kauniin jälkeensä jätti.

Rakas ystävä
ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.

Surun kyynelten
lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet.

Ei pienet sydämemme
ymmärtää voi,
miks´ kultainen
vaarimme otettiin pois.

Hellästi varovasti heittäkää multaa
mummomme arkulle, siellä on kultaa.

Ikiuni vaivasi pyyhki pois,
ei oikein rauhaasi itkeä ois.

Mutta luopua äidistä (isästä) parhaimmasta,
mikä estäisi kyyneleitä vuotamasta.
Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat,
ikilevon pyhän ja rauhaisan.

Jää hyvästi (äiti) isä,
oli osasi antajan ainiaan.
Nyt vieläkin kalleinta annat meille,
pyhät muistot valoksi elämän teille.

Kiitos hoivasta lapsuuden,
rakkaudesta, min annoit meille
ohjaten askelta hyvän teille.
Annoit eestämme parhaintas,
siunaamme, isä, sun muistoas.

Oi tuonen enkeli armias
lepo lempeä äidillemme (isällemme) anna.
Hänet siivin kirkkahin kuljeta,
ikirauhan rantahan kanna.

Siell´ siunatun mullan alla
lepopaikkas on rauhaisa.
Sinne saatamme isän armaan
äidin vierelle nukkumaan.

Sä, Herra, palkitse Äidin vaivat,
sun taimes hoitoa hältä saivat.

Sun suuren lempesi kirkkaudesta
nään säteen Äitini katsehesta.
Siks´ tuntuu päivä kuin maillaan ois,
tään silmän loiste kun sammuu pois.
(Sakari Topelius)

Rakas lapsemme pienoinen,
nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkeli uneen sinut tuudittaa,
enkelit meitäkin lohduttaa.
Me tiedämme, et ole siellä yksin.
Kuljet sielläkin, kulta, käsityksin.

Hiljaisuuden äärelle
sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydämissäin sinusta
säilyy muisto parhain.

Hyvä Paimen rakastaa
pientä, pientä karitsaa.
Kantaa kunnes laskee sen,
helmaan Isän taivaisen.

Katkesi pienen linnun lento,
sävel jäi - se heläjää.

Kiitos leikeistä lapsuuden,
kiitos ajasta jälkeen sen.
Lepää rauhassa sisko-kulta.

Lepää rauhassa,
tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.

Niin lähdit enkeli kultainen
luo taivaan omien enkelten.

Aurinko laskee,
jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
(Kari Rydman)

En voi sua syleillä, en edes puhua,
kosketella kasvojasi käsin sähköisin.
Mutta aina kun näet meren yllä sumua,
muista, että se on silmistäni lähtöisin.

Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat myötäsi menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne päivät ovat olleet.

Jokainen eron hetki voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.

Jäi jälkeesi kaipuu,
jäi sanaton suru.

Luotamme olet poissa,
mutta et sydämistämme.

Me emme mene taivaisiin,
me emme mene maan multiin,
vaan muutamme rakkaittemme sydämiin
ja katsomme sieltä maailmaa.

On ikävää, jota ei voi ilmaista.

Murheeseen on kätketty toivo tulevista päivistä.

Nyt on laiva tullut ja Sinun täytyy lähteä,
ja meidän rakkautemme ei voi sitoa Sinua,
eikä tuskamme pidättää Sinua.
(Kahlil Gibran)

Paljotkin sanat menettävät voimansa.
Parempi pysytellä siinä,
mikä on sydämessä

Silmät alasluotuina,
ripsillä kyyneleet -
suru ikimuistoinen
etten mistään löydä
lohdutuksen sanaa.
(Lassi Nummi)

Älä unohda silmää kyyneltyvää,
älä sydäntä kaipaavaa.

Elämässä on pakko luopua
sekä vähästä että paljosta.
Mutta lopuksi on jäljellä
vain jäähyväiset.